31.12.2016

Blogitiimi: 2016!


Heippa!
Tänään on vuorossa tämän kuukauden blogitiimin postaus. Jokainen meistä pääsee kertomaan vähän kuluneesta vuodesta ja saa tehdä omanlaisen postauksen siitä millainen vuosi on ollut. Kuvia on siis paljon ja tulen kertomaan vähän tapahtumia mitä kaikkea olen päässyt kokemaan ja näkemään. Mukana myös niitä ei niin kivoja asioita. 



Muistan kuinka valokuvaus alkoi kiinnostamaan enemmän ja enemmän, aloin opettelemaan kaikkia uusia juttuja, sekä lukemaan enemmän valokuvauksesta. Tämän takia en enää voi sanoa moniakaan silloin otettuja kuvia enää niin hyviksi. Tämänkin kuvan laatu on kärsinyt todella  paljon.

Blogi oli vielä aika hiljainen tähän aikaan ja postauksia ei tullut edes kerran viikossa vaikka se oli silloinen tavoitteni. Lukijoita oli silloin vasta muutamia vaikka se ei vaikuttanut siihen kirjoittaisinko vaiko en. 



Helmikuussa kokeilin valomaalausta ensimmäisen kerran ja niinkuin kuvasta näkyy laatu on aika surkea. Itse valomaalauksien tekeminen oli todella hauskaa. 

Muistan myös, että samoihin aikoihin tutustuin paremmin muutamaan ihmiseen ja heistä on tullut minulle todella tärkeitä ystäviä. 



Maaliskuussa sain kolme eri piirrustusta kirjaston näyttelyyn. Tämä oli siis ensimmäinen näyttely minun kotikaupungissani, johon sain omia piirrustuksiani.

Vähän tämän jälkeen kameraani tuli ongelma ja se joutui huoltoon. Olin neljä viikkoa ilman kameraa ja se oli todella vaikeaa. Nykyään jopa mahdotonta. Kuvasin silloin jo joka päivä. 


Niinkuin varmasti näette kuvan laatu on todella surkea. Silloin kun kamerani oli huollossa kävin Helsingissä muusiikkitalolla vierailemassa. Pääsimme katsomaan ennakkoon Figaron häät -nimistä oopperaa tai oikeastaan vain toista puolikasta. Oli siltitodella huikea kokemus.

Vähän tämän jälkeen aloin olemaan aktiivisempi täällä blogin puolella ja toukokuussa julkaisin jotuplasti enemmän postauksia. 

-

Vihdoin sain kamerani takaisin ja pääsin taas kuvailemaan. Opettelin paljon uusia asioita sen kanssa.

Blogini alkoi saamaan lisää lukuiota ja kesäkuussa niitä oli jo n, 15. On todella hienoa saada kommentteja siitä kuinka pidätte blogistani.


Kesäkuussa järjestimme Tiian kanssa ensimmäisen linkkausrinkimme. Myös näihin aikoihin blogini lähti nousemaan. Näyttökertoja tuli enemmän ja lukija määrä kavoi jo kesä kuussa melkein 30. Kiitos siitä kuuluu taas teille!


Juhannuksena tuli taas kuvailtua paljon ja kävin myös heittämässä talviturkin samoihin aikoihin. 



Loppu kesästä olin roihulla. Se oli paras tapahtuma koko vuonna. Leiri kesti yhdeksän päivää. Ne kaikki päivät olivat todella huikeita. 


Elokuussa aloitin lukion. Koulu alkoi hyvin mutta aikani väheni paljon. Partio jatkui ja koulu vei suuren osan kaikesta ajasta. Tämän takia syyskuussa ei tullut enää niin paljoa postauksia. Yritin silti pysyä aktiivisena ja tavoitteeni oli kaksi postausta viikossa. 



Syyskuun lopussa oli ensimmäinen koeviikko ja se sujui yllättävän hyvin. Sain yhteensä viisi numeroa, joista kaksi olivat seiskoja. Tiesin jo niistä aineista etten tule niissä onnistumaan niin hyvin mutta en enempää odottanut, joten en voinut niihin pettyä. 

Lokakuussa blogini lukija määrä  ylitti 50 rajan. Se oli todella huikeaa enkä vieläkään voi käsittää miten noin moni jaksaa tätä blogia lukea. KIITOS! Samassa kuussa myös blogitiimimme sai alkunsa. 



Marraskuun alussa pääsin käymään Lahdessa Kätevä&Tekevä messuilla. Nähtävää oli paljon sekä päivä oli todella kiva. En ollut ennen kuullut koko tapahtumasta mutta osallistuin tässä blogissa arvontaan ja voitin sitä liput. 



Joulukuun 5. päivä sain Oskun. Olemme Oskun kanssa käyneet jo monesti ulkona ja ottaneet paljon kuvia. Odotan jo kesää ja sitä, että pääsen kuvailemaan niin oskua kun kaikkea muutakin.

Kiitos, että olet jaksanut lukea tänne asti! Minun vuoteni on ollut todella kiva. Tehdään kuitenkin ensi vuodesta vielä parempi!
Mikä on ollut sinun kohokohtasi kuluneessa vuodessa?

Laura - Ira - Emilia - Susanna - Milla - Jasmin - Ada 


Vielä viimeinen asia: HYVÄÅÄ UUTTA VUOTTA!

27.12.2016

Joululahjat ja alennusmyynnit

Heippa!
Ensinnäkin iso kiitos teille, jotka olette olleet mukana lukemassa ja kommentoimassa joulukalenteria!
Tykkään itse katsoa ja lukea paljon tallaisia postauksia missä kerrotaan mitä on saanut joululahjaksi. Siksi minäkin teen tämän taas tänä vuonna. Kävin myös alennusmyynneissä ja ostin pari pientä juttua, joten näytän ne tässä samalla.



Ensiksi sain lahjakortin suomalaiseen. Sain myös rahaa.


Sitten sain kaksi söpöä huulirasvaa. Nämä ovat todella hyviä ja varmasti tarpeellisia.


Niin kuin viime vuonna myös tänä vuonna sain kaksi teema kippoa. Ne aikaisemmat ovat olleet paljon käytössä ja myös nämä tulevat käyttöön.


Koska koneessani on paikka vain pienikokoiselle muistikortille sain muiskortin lukijan, jotta saan siirrettyä kuvia myös isommilta korteilta.


Sain kahta eri suklaata mutta mitä voi kuvitella sille toiselle jo käyneen. :D


Joka joulu saan lapaset tai sukat riippuu paljon siitä kummat tarvitsen. Tänä jouluna sain sukat sillä lapaset sain jo syksyllä.


Sanoin, joskus ettei minulla ole mitään kivaa heijastinta jota pitää, joten nyt on. Samassa paketissa oli myös tuollainen pöllö koriste, jonka voi laittaa vaikka seinälle. Minä laitan sen pöydälle ja siihen voi laittaa esim. kynttilöitä tai jotain purkkeja päälle.


Näistä kaikista ehkä mun suosikki. Sain siis sen kangas kassin mitä toivoin.


Kaikista lahjoista eniten mitä toivoin oli uudet kuulokkeet ja sain ne. Halusin langattomat, koska aina kun minulla hajoaa kuulokkeet se vika tulee johtoon. Ja johto on myös aina solmussa. Näihin saa kyllä johdonkin kiinni, eli jos olen unohtanut ladata niin se ei haittaa.


Viimeinen "lahjani" on Osku. Sain sen 5. joulukuuta ja voin kyllä sanoa sitä yhdeksi lahjaksi.


Sitten vielä nämä muutamat ostokset. En siis mitään tarvinnut mutta muutama asia tuli kuitenkin ostettua, josita ensimmäisenä tämä kirja. Maksoi 24.95


Kävin sokoksella ja ostin sieltä NYXin huulipunan (5,90) Olen kuullut NYXin tuotteista pelkkää hyvää ja siksi jotain niistä halusinkin kokeilla.


Samalla ostin myös NYXin kulmavärin (n.10e) ja siihen lisäksi kulmavärille tarkoitetun pensselin (n.5e).



Viimeisenä vielä ostin yhden ainoan vaatekkapaleen. Se on tumman harmaa mekko, jonka löysin ginatricosta. Maksoi n. 7e

Kiitos, kun luit! Tänä vuonna tulee vielä yksi postaus. Sen jälkeen voidaan hyvästellä tämä vuosi ja siirtyä eteenpäin.

24.12.2016

Luukku 24: NYT ON JOULU!

Heippa!
Mitä kuuluu teidän jouluaattoon? Tässä kerron mitkä asiat ovat mukana minun aatossani, joka vuosi.

Aamulla en yleensä nuku kovin pitkään, koska haluan nähdä paljon ohjelmia. Tv:stä katson vähintään elokuvat Joulupukki ja noitarumpu sekä Lumiukko. Niin ja toki katson myös joulukalenterin.
Katson myös muita ohjelmia mitä tulee mutta en välttämättä joka vuosi.
Saatan käydä myös mummin luona syömässä puuroa serkkujeni kanssa, jos äiti on vielä töissä. Vaikka en mummin luona kävisi lähetän hänelle jouluisen viestin. Niin ja syön silti puuroa aamupalaksi.

Myöhemmin päivällä kun on jo vähän valoisampaa lähden ulos ottamaan muutamia kuvia. Ja muokkailen sitten niitä. Samalla käymme hautausmaalla viemässä sinne kynttilöitä.

Sitten pitää syödä jotain. Yleensä se ei ole mitään kovin suurta tai erikoista. Ja toki on syötävä muutama pipari ja joulutorttukin. Joskus saatan myös aattona vielä paistaa vähän pipareita, en tosin joka joulu.

Iltapävällä en yleensä tee mitään erikoista. Saatan käydä vielä ulkona tai sitten vain olen sisällä soittamassa joululauluja ja katsomassa vielä jotain tv:stä sekä syömässä pipareita ja juomassa glögiä.

Riippuen siitä missä olemme, käymme saunassa ja rupeamme syömään. Sen jälkeen avaamme lahjoja ja niitten kanssa meneekin aina aikaa toki se riippuu aina lahjoista. Suklaata pitää aina syödä, elektroniikka ottaa käyttöön, kokeilla villasukkia, syödä lisää suklaata ja kokeilla muitakin uusia juttuja. Joskus on myös käytävä nukkumaan.



Mitä te teette jouluna? Mitä odotatte tältä päivältä eniten?


23.12.2016

Luukku 23: Joulufiilistelyä!

Heippa!
Tänään ei ole mitään erityistä aihetta. Kerron vähän kuulumisia ja muuta sellaista.
Ensinnäkin meillä alkoi loma tiistaina. Tai no silloin oli vain yksi tunti koulua, jonka ajan olimme joulukirkossa. 


Aloitin lomani siis keskiviikkona, jolloin olin paketoimassa. Partiossa meillä on siis joka vuosi ollut paketointi. Eli menemme k-citymarkettiin ja siellä paketoimme ihmisten ostamia joululahjoja. Saamme tästä hyvin rahaa ja ensi vuonna on 100-vuotis juhla tapahtumia, johon keräämme vielä rahaa. Menen vielä tänään illalla sinne. 


Mainitsin aiemmin tulevasta ostoksesta ja se on ostettu ja matkalla postissa. Toivottavasti tulee pian sillä en malta odottaa, että pääsen siitä kertomaan teille. 

Meillä täälläpäin on alkanut lumet jo sulamaan ja ulkona ei ole mikään kuvaukselinen ilma enää. Haluisin taas päästä vähän kuvailemaan muttei ole hirveästi intoa eikä idoita paikasta tai muusta. Suurin syy tähän on ehkä tuo sää. On kiva ettei ole kylmä mutta ei tuossa märässä kelissä mitään tee. 
Halusin tähän joulukalenteriinkin tähtikuvia mutta ei siihenkään ole oikeaa tilaisuutta ollut. 

Blogitiimin kanssa me ollaan taas suunniteltu tälle kuulle uusi postasu ja se tulee 31.12. Sovimme, että joka kuukausi julkaistaan postaus kuukauden viimeisenä päivänä. 

Olen myös miettinyt tulevaa vuotta täällä blogin puolella ja saanut paljon idoita joita haluan jo päästä toteuttelemaan. Yksi näistä ideoista olisi, että teen joka kuukauden lopussa sellaisen postauksen jossa on kuvia kuluneen kuukauden ajalta, joku kuukauden suosikki blogi ja jotain muuta kuluneelta kuukaudelta. Tavoitteena olisi saada vähintään joka toinen kuukausi sellainen, ehkä useamminkin. 

Mutta nyt ei puhuta enempää tulevasta vuodesta vaan palataan takaisin jouluun. Aatto on kuitenkin jo huomenna!


Milloin teidän loma alkoi?

22.12.2016

Luukku 21: DIY Ovikoriste

Heippa!
Taas pitkästä aikaa DIY postaus. Tein meidän oveen todella helpon koristeen.
Tähän tarvitset:
-Kranssi (saa askartelu liikkeistä)
-Nauhaa, itse käytin valkoista ja punasta mutta voit käyttää mitä itse haluat
-Leveää sametti nauhaa, värin voit taas itse valita
-Pieniä joulu palloja tai muita koristeita
-Rautalankaa
-Kuumaliimaa



Minulla tässä oli valmiina ripustuslenkki mutta jos sellaista ei vielä ole voit sen tehdä rautalangasta.


Käytin tähän siis punaista lankaa ja valkoista lahjanarua. Otin molempia pitkän pätkän (n.3 kertaa isompi mitä itse rinkula) molempia. Laitoin sen takana olevaan ripustuslenkkiin kiinni ja aloitinkuiputtamaan. Lopuksi solmin molemmat päät yhteen.



Tein vielä samettinauhasta rusetin ja liimasin sen joulupallojen kanssa kranssin yläosaan.


Tältä näyttää lopputulos. Enääkaksi yötä jouluun...

21.12.2016

Luukku 21: Osku?

Heippa! 
Kerroin aiemmin Ella-Karvisesta nykyisestä oskusta. Tämä tytöksi luultu pikku poju pääsi eilen uloos ensimmäistä kertaa ja viihtyi siellä ihan hyvin. Sain muutmana kuvan siellä pimeydessä. 
On vaikea ajatella, että jouluun on enää kolme yötä. 









Talllainen utelias karvapallero on meille tullut. :)
Huomenna taas uuden luukun parissa. Odotatteko jo aattoa?

20.12.2016

Luukku 20: Jouluinen sisustukseni!

Heippa!
Joulukalenterissani on nähty muutamia sisustus aiheisia postauksia mutta huonettani ette ole vielä nähneet. Tässä postauksessa näette siis miltä minun huoneeni näyttää.



Kuusen te näittekin jo sunnuntaina. Alla olevat valot ovat myös näkyneet ainankin (jos oikein muistan) lokakuun suosikeissa, jossa en vielä tiennyt niille sopivaa paikkaa. Nyt ne kuitenkin ovat päätyneet ikkunaani.









Tämä piirrustus oli viime keväänä yhdessä näyttelyssä ja sen jälkeen se päätyikin seinälle.


Tältä näyttää minun huone. Pahoittelen viimeisen kuvan laatua, mutta se on otettu puhelimella, jotta sain siihen näkymään vähän enemmän. Huomenna taas uuden luukun parissa.