25.9.2018

Kuinka sommittelet kuvasi?


Kuvien sommittelu tuntuu monelle olevan ongelma. Hyvin sommiteltu kuva miellyttää katsojan silmää, vaikka katsoja ei ajattelekaan niin tarkkaan kaikkia yksityiskohtia mitä kuvaaja on suunnitellut.

Mihin kohtaan sijoitan kuvattavan kohteeni? Miksi kamerassani on ruudukko? Onko kuvan pakko olla suorassa? Millä korkeudella kameran tulisi olla? Näitä asioita varmasti jokainen on joskus pohtinut.

Jokaisesta kamerasta pitäisi löytyä ruudukko. Myös sinun puhelimessasi on sellainen ja suosittelen ottamaan sen käyttöön mikäli et ole jo tehnyt niin. Tästä ruudukosta on sinulle apua esimerkiksi kuvaus kohteen sijoittamisessa oikeaan kohtaan tai horisontin pitämisessä suorassa.

Mikä on tämä kuuluisa kolmannes sääntö?
Kolmanessääntö toiselta nimeltään kultainen leikkaus tarkoittaa kuvan jakamista kolmeen osaan sekä pysty- että vaakasuunnassa. Kun sanoin, että ruudukko auttaa sijoittamaan kuvassa olevan kohteen oikeaan kohtaan tarkoitan tätä sääntöä. Ruudukon viivojen leikkauskohdat ovat kuvan tärkeimmät pisteet. Kuvattavatn kohteesi tulisi siis olla jossain näistä pisteistä.

Katsojan silmä kiinnittää huomionsa ensin näihin pisteisiin ja siksi tärkeä kohde tulisi olla jossain niistä. Keskelle sijoitettu kohde saattaa tuoda symmetriaa kuvaan, mutta usein se näyttää vain aloittelijan virheeltä.

Muista sijoittaa myös horisontti kultaiseen leikkaukseen. Mieti kumpi on tärkeämpi osa kuvasta ylä vai alaosa. Sijoita silloin horisontti sen mukaan eli jos kuvan olennainen osa sijaitsee sen alalaidassa, sijoita horisontti ylemmän viivan kohdalle ja sama toisin päin.



Johdattele katse kohteeseen
Tee kuviin polku, jonka avulla katse päätyy tärkeimpään kohtaan kuvassa. Tämä polku voi olla esimerkiksi tie, joka vie auringonlaskuun tai jokin esine, joka vie kohti kuvattavan kasvoja.

Yllä olevassa kuvassa käytin esimerkkinä oksaa, joka johdattelee katseen siihen tarkennettuun kohtaan. Alla koiran hihna vei katseen koiran kaulapantaan, jossa onkin tämän kuvan tarkennus.



Mene kuvattavan korkeudelle!
Ota kuvat kohteen korkeudelta. Älä esimerkiksi kuvaa kukkia suoraan ylhäältä. Sama koskee myös lemmikkejä. Paras korkeus linssille on kuvattavan silmien korkeudella (mikäli kohteellasi sellaiset on).

Useissa tapauksissa kannattaa kuitenkin kokeilla myös erilaisia kuvakulmia. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa kokeiltiin ottaa kuva lähes suoraan ylhäältä. Tästä päästäänkin hyvin seuraavaan tärkeään asiaan, joka on...

Riko sääntöjä!
Joskus on hyvä rikkoa sääntöjä ja sijoittaa kohde keskelle, ottaa kuva ihan eri kulmasta tai kääntää se vinoon. Se voi olla tehokeino kuvissa, mutta älä tee sitä vahingossa vaan mieti ensin.


Kerroinkin facebookissa siitä, kuinka haluan panostaa jokaiseen tekstiin ja toivon, että se myös välittyy sinulle siellä. Voisin hyvin tehdä monta huonoa postausta viikossa, mutta haluan tehdä mielummin yhden kunnolla panostetun kerran viikossa.

Jos kameran käyttö on ihan uutta sinulle, suosittelen aloittamaan tästä. Ota haltuun ensin kameran perusasetukset ja jatka sen jälkeen kuvien sommittelulla.

Tässä oli hiukan kuvien sommittelusta.
Mistä olet kuullut aikaisemmin vai oliko kaikki ihan uutta? Jos olet kuvannut pidempään, opitko vielä jotain uutta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!